Helsinki-Vantaan lentokenttäalueelle rakennettavan DHL Expressin uuden logistiikkakeskuksen peruskivi muurattiin keskiviikkona. AVIA Real Estate ja DHL Express allekirjoittivat viime vuonna vuokrasopimuksen, jonka myötä Helsinki-Vantaan lentoasemalle nousee uusi nykyaikainen logistiikkakeskus. Projekti on edennyt hyvin, ja rakennus luovutetaan DHL Expressille loppukesällä 2025.

Peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen korosti projektin merkitystä kaupungille.
– Vantaalle on iso asia, että tämä investointi tapahtuu. Se ei vie vain DHL:ää, vaan myös Vantaata eteenpäin. Me teemme tämän yhdessä.

AVIA Real Estate Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Pitkänen on tyytyväinen projektin etenemiseen.
– Projekti on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja olemme jopa hieman edellä suunniteltua aikataulua. On hienoa, että tämä hanke realisoitui viime syksynä. Rakennusalalla eletään vaikeita aikoja, ja siksi toivomme, että muutkin vastuulliset toimijat tekisivät nyt rohkeasti investointipäätöksiä.

DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Oktay Nuri iloitsee uusista tiloista.
– Uusi ajanmukainen, hiilineutraali logistiikkakeskus antaa entistä paremmat mahdollisuudet tuottaa myös jatkossa luotettavia pikakuljetuspalveluja, jotka tukevat suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten kilpailukykyä.
Tuotantoneliöiden kaksinkertaistuminen ja tehokas automaattinen lajittelujärjestelmä varmistavat kasvumahdollisuutemme pitkälle tulevaisuuteen. Logistiikkakeskuksessa tulee työskentelemään alkuvaiheessa noin 150 henkilöä, ja määrän odotetaan kasvavan useilla kymmenillä. Henkilöstömme saa uuden tilavan ja toimivan työympäristön, jossa turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat on otettu erityisen hyvin huomioon.

AVIA Real Estate investoi kohteeseen noin 34 miljoonaa euroa. DHL Expressin kokonaisinvestointi uusiin tiloihin ja teknologiaan Aviapolis-alueella on noin 100 miljoonaa euroa koko vuokrakaudelta.

Peruskirja

Tänään keskiviikkona helmikuun 7. päivänä vuonna 2024, jolloin tasavallan presidenttinä on Sauli Niinistö, pääministerinä Petteri Orpo ja Vantaan kaupunginjohtajana Pekka Timonen, muurataan tälle paikalle DHL Expressin uuden terminaalin peruskivi. Peruskiveen asetetaan metallilieriö, joka sisältää tietoja tuleville sukupolville. Tämän peruskirjan lisäksi lieriöön suljetaan tämän päivän Helsingin Sanomat, käytössä olevia metallirahoja, DHL Expressin uuden terminaalin suunnitelma-asiakirjoja ja CIS-Passi – Certified International Specialist.

Rakennettava uusi terminaali toimii Suomen päälajittelukeskuksena osana globaalia DHL Express – pikakuljetusverkostoa. Sen kautta tulevat kulkemaan kaikki Suomen saapuvat ja lähtevät Express-lähetykset. Terminaalissa tulee työskentelemään noin 150 henkilöä.
Terminaalin kehittäjänä ja rakennuttajana toimii AVIA Real Estate, arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Siltanen & Laakso Oy ja toteutuksesta Meijou Oy. Rakennustöiden on määrä valmistua loppukesällä 2025.
Peruskiven muurasivat Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen, AVIA Real Estate Oy:n hallituksen puheenjohtaja Päivi Tomula, DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Oktay Nuri, operatiivinen johtaja Janne Appel ja projektipäällikkö Jussi Jylhä, Meijou Oy:n toimitusjohtaja Marko Kuusisto, vastaava työnjohtaja Erno Eloranta ja projektijohtaja Juuso Järvelä, AVIA Real Estaten toimitusjohtaja Ilkka Pitkänen ja projektijohtaja Tero Salmi.

Vantaalla helmikuun 7. päivänä 2024

AVIA Real Estate