Tiesitkö, että lentokentän alueella on jo yli 20 000 työpaikkaa? Ja kun on tällainen määrä työpaikkoja, tarvitaan myös toimiva ja helposti saavutettava työterveyshuolto. Mehiläinen Airport on toiminut lentokentällä jo 18 vuotta. Yrityksen asiakkuuspäällikkö Hannele Bergman-Anttila kertoo, että alun perin lentokentän toimipiste syntyi Finnairin tarpeesta.
– Finnairin toiveesta tänne aikoinaan tultiin, mutta tällä hetkellä lentokentän yksikkö palvelee n. 300 alueen yritystä. Ja asiakkaiden määrä kasvaa koko ajan.
Iso osa asiakkaista tulee lentokentällä toimivista yrityksistä, mutta myös laajemmin Vantaan alueelta.
– Lentokentällä työskenteleville käynti työterveyshuollossa on erityisen helppoa ja nopeata, kun toimipiste sijaitsee melkein työpaikalla. Mutta kyllä meillä käy asiakkaita lentokentän ulkopuoleltakin, onhan lentokentälle todella helppo tulla. Jos asiakas tulee autolla, löytyy meiltä hyvin parkkipaikkoja, ja myös junalla pääsee lentokentälle nykyisin suoraan.
Avia Fleetissä sijaitseva Mehiläinen Airport on täyden palvelun lääkärikeskus, mutta toiminnan pääpaino on työterveyden tarpeissa. Bergman-Anttila kertoo, että nykyisin käytetään yhä enemmän aikaa ennaltaehkäisevään työhön, kuten työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukemiseen, työkykyriskien tunnistamiseen sekä mm. hyvään työergonomiaan.
Palvelua myös lentomatkustajille
Bergman-Anttila muistuttaa, että myös lentomatkustajat ovat tervetulleita asiakkaiksi.
– Ajanvaraus Mehiläinen Airportiin onnistuu www.mehilainen.fi/ajanvaraus nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla numeroon 010 414 00. Ja lisäksi voi tulla lentokentältä suoraan meidän vastaanottoon tiedustelemaan, jos löytyisi vapaata aikaa. Lentokentän Mehiläinen sijaitsee Avia Fleetissä osoitteessa Lentäjäntie 1 E, 6 krs.
Bergman-Anttila kertoo, että lentokentällä työskentelyssä on joku ihan oma juttunsa.
– Itseltäkin on kysytty, haluaisinko vaihtaa johonkin toiseen toimipisteeseen, mutta en halua lähteä täältä lentokentältä mihinkään. En tiedä johtuuko lentokentän erityispiirteistä, mutta jotenkin tuntuu, että täällä on erityisen mukavaa porukkaa töissä sekä tietysti mukavat asiakkaat. Töihin on tosi kiva tulla. Olenpa kuullut asiakkaidenkin sanovan, että kun tänne on kerran tullut, ei voi lähteä pois, Bergman-Anttila nauraa.
Hannele Bergman-Anttila suhtautuu innostuneesti lentokentän alueelle eli Aviapolikseen suunnittelilla olevaan asuinrakentamiseen.
– Lentokentällä on töissä paljon sellaista väkeä, joka tekee tunteja aamuisin ja iltaisin, ja päivällä on vapaata. Heillehän olisi ihan mahtavaa, jos koti on kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Mekin tarkkailemme tietysti tilannetta, ja sitä mukaa kun asukkaiden määrä alueella kasvaa, sitä mukaa myös meidän palvelumme voivat laajentua.
Haluaisitko sinäkin sijoittaa yrityksesi toimivien yhteyksien ja hyvien palveluiden äärelle lentokentälle? Katso vapaat toimitilamme ja ota rohkeasti yhteyttä.