Toimisto fillarimatkan päässä, mahdollisuus kehittää omaa osaamista – ja ne kiitoradan mykistävät maisemat. Siinäpä muutama tekijä, jotka houkuttelivat uuden talousjohtajamme Essi Bergin lentokentälle luotsaamaan taloustiimiämme. Lue tästä jutusta, kuka Essi on ja millaisin mielin hän katselee Aviapoliksen tulevaisuuteen!
On varhainen aamu Avia Wingin 6. kerroksessa. Syyskuussa talousjohtajan saappaisiin astunut Essi Berg aloittelee työpäiväänsä toimistolla ja katsoo ikkunasta ulos kiitoradalle.
– Tämä paikka on kyllä miljöönä aivan poikkeuksellinen. Jos töihin tulee tarpeeksi ajoissa, tässä voi päivää käynnistellessä seurata lentokoneiden kohoamista auringonnousua vasten. Täältä näkee myös säänvaihtelut, saderintamien ja ukkosmyrskyjen lähestymisen ihan eri tavalla kuin muualta, hän hymyilee.
Muutaman viikon talossa olleella Essillä on taustallaan 15 vuoden historia erilaisissa talouden tehtävissä rakennusalalla. Viimeisimmissä positioissa ovat vaihdelleet sekä sisäisen että ulkoisen laskennan tehtävät.
– Talousihmisiltä kysytään usein, että sisäinen vai ulkoinen laskenta – minä olen ollut siinä puolivälissä, tekemässä kumpaakin. Ennen muuta tulokulmani on ollut aika kehityspainotteinen – olen aina tykännyt olla tekemisissä sekä talouden järjestelmien että prosessien kehityksen kanssa, hän kertoo.
AVIA Real Estaten toiminnasta entuudestaan tuttua on osuus maanhankinnasta hankekehitykseen ja rakentamiseen. Merkittävä vetävä voima uuteen tehtävään oli se, että uuttakin opeteltavaa löytyy.
– Olin urallani sellaisessa pisteessä, että halusin edelleen kehittää osaamistani uuteen suuntaan. Tämä oli looginen jatko sille – kun sen alkupään jo tunnen, on kiinnostavaa päästä näkemään kiinteistön elinkaarta siitä eteenpäin ja myös tätä kiinteistösijoituspuolta, Essi sanoo.
”Kaikilla on kädet savessa, ja tekeminen on läheistä ja aitoa”
Essi ei ollut aktiivisesti etsimässä uutta työpaikkaa, kun headhunter lähestyi puhelinsoitolla. Mikä sai uuden talousjohtajan sanomaan AVIA Real Estatelle ”kyllä”?
– Tässä osui kohdilleen kaikki, mitä osaan kuvitella unelmatyöltäni: työtehtävät, kehittymismahdollisuudet, tämä sijainti ja kaikki muu. Kun headhunter soitti, minulle oli selvää, että tässä on minun paikkani. Viihdyin todella hyvin entisessäkin työssäni – voisi oikeastaan sanoa, että tässä oli enemmän vetäviä voimia kuin entisessä työntäviä, hän kertoo.
Aiemmin suurissa organisaatioissa ja pörssiyhtiöissä työskennellyttä talousjohtajaa kiehtoi myös hieman pienemmän yrityksen tiivis työyhteisö ja tekemisen tavat.
– AVIA Real Estate on juuri sopivan kokoinen: ei valtava organisaatio, mutta ei ihan pienikään. Kun työyhteisö on tiivis ja henkilöstöä on vähemmän, kaikki tekeminen tapahtuu tässä lähellä. Kaikilla on tavallaan kädet savessa, ja tekeminen on läheistä ja aitoa, Essi kuvailee.
14 vuotta sitten Aviapolikseen kotiutunutta entistä imatralaista ilahduttaa myös uuden työmatkan pituus – tai oikeammin sen lyhyys. Kotiovelta toimistolle on matkaa 3 km, mikä taittuu millä tahansa kulkuvälineellä nopeasti ja näppärästi.
– Olen pitkään jo haaveillut siitä, että voisin kulkea töihin pyörällä ja nyt se todellakin on helposti toteutettavissa! Viimeaikaiset kelit ovat tosin vielä hieman hillinneet pyöräilyintoa, hän naurahtaa.
Järjestelmällinen ongelmanratkaisija, jolla on paloa lukuihin
Talousjohtajana Essin vastuulla on yhtiömme talouden kokonaisuus, mikä muodostaa työpöydälle ison ja monipuolisen tehtäväkentän.
– Tämä on mukavan monipuolinen kokonaisuus. Tällä hetkellä meillä on iso rakennejärjestely meneillään, josta syntyy tietysti monenlaista tehtävää työpöydälleni. Lisäksi tähän liittyy myös rahoitukseen liittyviä tehtäviä, tietynlaisia hr-tehtäviä, johtoryhmätyöskentelyä, yhteydenpitoa tilintarkastajiin, pankkeihin ja niin edelleen, Essi luettelee.
Lappeenrannasta kauppatieteiden maisteriksi aikanaan valmistunut taloustaitaja tunnustautuu järjestelmälliseksi ongelmanratkaisijaksi, joka tuntee paloa lukuihin.
– Numerot ovat aina olleet se minun juttuni. Ajauduin aikanaan Lappeenrantaan opiskelemaan vähän kokeilemalla, mutta lukujen maailma vei minut täysin mennessään. Olen aina pitänyt matikasta, tykännyt tehdä asioita järjestelmällisesti ja olla monessa mukana. Kaikki nämä yhdistyvät tässä ammatissa – ja myös tässä nykyisessä tehtävässä, hän sanoo.
14 vuotta Aviapoliksessa – ”Täällä on kaikki, mitä tarvitsemme”
Aviapolikseen Essi päätyi perheineen 14 vuotta sitten tietämättä alueesta kovinkaan paljoa. Vaikka vuodet ovat vierineet, perhe on viihtynyt niin hyvin, että sama koti on pysynyt.
– 14 vuotta sitten olimme tilanteessa, jossa uusi koti oli löydettävä pian. Valitsimme Aviapoliksen, koska täällä oli lähellä kaikki, mitä tarvitsimme – esimerkiksi päiväkoti ja myöhemmin myös koulut lapsille. Viihdyimme täällä niin hyvin, että sitten vain jäimme, Essi kertoo.
Vuosien varrella Essi on seurannut asuinympäristön kehittymistä uteliain mielin. Nyt, kun oma työpaikkakin on vaihtunut lentokentän kainaloon, työmatkoihinkin on tullut uudenlaista tunnelmaa.
– Siinä on oma hohtonsa, kun aamuisin liikkuu tuolla lentokentän kupeessa lomille lähtevien, hyväntuulisten ihmisten seassa. Jollain lailla se lomatunnelma tarttuu vähän itseenkin, vaikka onkin vain töihin tulossa.
Tulevaisuuden Aviapolista ja Avia Cityä uusi talousjohtajamme odottaa innokkaasti.
– Minusta on ollut ihana katsoa, kuinka nämä maisemat muuttuvat. Tykkäsin jo vapaa-ajallakin seurata rakennushankkeita, joita täällä on meneillään, ja paljon tuli lenkkeiltyä lähiympäristössä vain katselemassa eri alueita. Nyt tätä kaikkea tietysti katselee eri tavalla myös työn näkökulmasta – on mahtavaa päästä mukaan tämän alueen kehittämiseen, hän päättää.